keskiviikko 8. elokuuta 2012

PALUU ARKEEN...

Tämä kesä menikin kunnon kesää odotellessa ja poikkeukselliseti olimme vielä koko kesän Suomessa, joten seuraavaksi odotellaan sitten lokakuun alun Floridan aurinkoa :-). Kesäkuussa kävimme pyörähtämässä Tallinnan Voittaja-12 näyttelyssä Velhon ja Kentsun kanssa ja tulokset olivat loistavat: Velho EEV-12 ja Kentsu EEJV-12. Isä ja poika siis rulettavat :-). Kentsu on muutenkin kesän aikana saavuttanut hienoja näyttelytuloksia ja sai lisäksi BALT JMVA tittelin. Hienoa Kentsu ja Anni!!


Muuten mökillä loma meni mukavasti uiden, syöden, veneillen ja Herttaa vahtien :-))). Tämä koko suvun uusi lellikki on aikamoisen vauhdikas ja rohkea neiti, jota etsittiin välillä mökin alta ja välillä jos jostakin pusikosta. Myytti ja Velho kasvattivat Herttaa tavoille ja myös opettivat mökkielämän ihanuuksia kuten uimista ja kaivamista. Uimahypyt jäivät Hertalta vielä tänä kesänä väliin, mutta veneily onnistui jo kuin vanhalta laivakoiralta.





Myytti kasvatti viimein turkkinsakin pentujen jälkeen takaisin ja kävimme edustamassa parsonikauneutta TopTerrier-12 kutsukilpailussa. Myytti esiintyi hienosti, mutta pudostuskilpailuna käytävään näyttelyyn pariksemme osui upea airdalenterrieri, joten emme päässeet jostain kumman syystä jatkoon :-)


Koko alkukesän ikävöin kovasti pentuja, mutta onneksi näen Herttaa tosi usein ja muiden pentujen uudet omistajat ovat olleet ihanan aktiivisia viestien ja kuvien lähettelyssä ja loppukesästä onnistuin tapaamaan melkein koko porukan kerralla :-). Diiva oli ensin mulla hoidossa Hertan kanssa ja kyllä sisarukset ottivatkin kaiken ilon irti yhteisestä ajasta.

 Diiva (Karvahaalarin Top-Model) poseeraa

Hertta & Diiva (pikkutytöissä on melkoisesti samaa näköä)

Seuraavaksi muutamia kuvia pentutapaamisesta (vain Elsa ja Essi puuttuivat). Poikia vähän trimmailtiin (kiitos Annukka avusta), mutta ei viitsitty kiusata kovin kauan ekalla kerralla, joten vähän karvanaamojahan nuo ovat :-). Mutta kaikki ovat todella ihana luonteisia, hyvä rakenteisia ja oon NIIIIIIN tyytyväinen näihin naperoihin :-))). Ja ikää on nyt siis 4 kuukautta!


 Karvahaalarin Le Petit Prince ALEX

 Karvahaalarin Petit Mousquetaire MOSKU

 Karvahaalarin Parfait DÁmour HERTTA 

 Karvahaalarin Haute-Couture LYYLI

Karvahaalarin Top-Model DIIVA

 Karvahaalarin Mon Bebe ESSI

 MOSKU

 DIIVA 

 HERTTA

 ALEX 

Myytti lähettää pusun kaikille ihanille naperoilleen!

Karvahaalarin Pret-A-Porter ELSA (Elsa asuu sen verran kaukana, ettei päässyt tähän tapaamiseen, mutta neiti on kyllä niin sievä tässä heiltä saamassani kuvassa)


                                             Ja tässä vielä Neiti Kesäheinä eli ihana Hertta 

1 kommentti: