sunnuntai 3. toukokuuta 2009

Ketuttaako?

Velhoa ja Myyttiä ketutti tänään vapun loppumisen kunniaksi Ikaalisissa. Meitä muita ei ketuttanut ollenkaan vaan saimme nauttia erittäin mukavasta seurasta ja kauniista ilmasta Karvahaalareiden ja Erimarien yhteisen kettuluolajälkiulkoilupäivän merkeissä. Paikalla oli monta innokasta parsonia aloittelijoista Pro-Minniin, joka näytti kuinka A-koe suoritetaan mallikelpoisesti. Onneksi mukana oli myös loistava valokuvaaja, joka sai ikuistettua päivän tapahtumat. Kaikki tässä esiintyvät kuvat on siis ottanut Toni Lund.

Myytti kävi ensimmäistä kertaa kettua morjestamassa ja alun arastelun jälkeen innostuikin ihan mukavasti, tosin siihen tarvittiin ensin iskä näyttämään mallia kuinka ketulle sytytään niin, että vaahto suusta lentää :-). Putkeen ei vielä Myytillä uskallus riittänyt, mutta hiljaa hyvää tulee...

Velho pääsi harjoittelemaan pitkästä aikaa oikein kunnolla koetta varten ja intoa kyllä riitti! Velho jäi viime kokeessa hieman liian kauas haukkumaan, mutta tuli tällä kertaa jo ihan lähelle, varsinkin sen jälkeen, kun sai ensin vähän juoksuttaa Rita-kettua putkistossa. Itse pääsin ensi kertaa "livenä" näkemään, kuinka homma hoituu ja olin lähinnä ihmeissäni putkien kapeudesta ja siitä kuinka rohkea koiran pitää olla, että tunkee itsensä sinne ahtaaseen pilkkopimeään torveen ja naamansa kiinni kettuun! Velho on mun oma sankarikoira :-)

Päivän aikana ehdimme vielä Myytin ja Velhon kanssa jäljelle, jota oli opastamassa Kylkilahden Hannu. Myyttiä jännitti tuore jälki ja välillä piti vähän ihmetellä pellon reunalla seisovia ihmisiä sekä myyränkoloja, mutta loppuun asti päästiin ja peuran jalka löytyi. Velho meni ihan hienosti jäljen, jossa oli kulma, mutta vieressä oleva oja houkutteli kovasti uimaan... Tässä muutama kuva jäljestämään lähdössä olevasta Myytistä.


Meillä kaikilla oli todella mukava päivä, myöskin lapset nauttivat täysin rinnoin, koska paikalla oli kettujen ja koirien lisäksi supikoira, vuohi, kanoja, pupuja ja jättitrampoliini! Voiko enempää toivoa :-) Kiitokset kuuluvat Marille ja Annille järjestelyistä ja paikalla olleille tutuille iloisesta seurasta ja Tonille kuvista!

T: Kangasalan hurjat Velho, Myytti, Tiina, Ville, Viljami ja Verneri

1 kommentti:

  1. Minkälainen otus se jättitrampoliini oikein on?? Onks sillä iso suu ja hampaat?

    Meitsiä ei ole pitkään aikaan päästetty kiusaamaan Myttyräistä kunnolla!

    VastaaPoista