lauantai 21. maaliskuuta 2009

Mun karvakamut

Mä päätin sit vallata tän blogin, ei vaan äippä lupas, että saan joskus kertoa kuulumisiani ihan itse ja nyt oli mun mielestä sopiva hetki. Äippä ajatteli kertoa mun ystävistä ja kuka niistä osais paremmin kertoa kuin minä itse: "The White Wizard", "Velho The Man", "Playboy of The Year"tai "The Dad", ihan nyt vaan muutamia minua kuvaavia lempinimiä mainitakseni... ( Äippä sanoo mua Vekuks, mikä on vähän noloo muiden kuullen)

Siis aloitetaan mun serkuista Sulosta ja Dumbosta. Sulo oli mun bestis aluks, kunnes me kasvettiin niinkuin erilleen toisistamme tai ei me oikeesti yhtään erillään olla, kun äippä ja sen sisko pakottaa meidät tapaamaan ainaskin pari kertaa viikossa serkkulenkillä tai ihan muuten vaan. Meillä on Sulon kans sellanen viha-rakkaussuhde, siis eihän kunnon äijät nyt voi rakastaa toisiaan (tai ainakaan tunnustaa sitä), joten yleensä me sit vaan vihataan toisiamme. Suurimman osan ajasta meillä on meneillään välirauha tai aselepo, mut sitten pitää taas vähän osoittaa sitä "rakkautta". Äippä ja sen sisko on kummatkin testannut Sulon purukaluston työntämällä sormet sen suuhun, just kun Sulo on yrittänyt haukata mua. Sulo on vähän ärsyttävä silloin, kun se on väsynyt, niin se ei jaksa mua yhtään ja muuten se jaksaa sit kyllä peuhata Myytin kanssa ja katsoa sitä"Sillä Silmällä". Sekös mua vasta ärsyttääkin, siis mun alaikäistä tytärtä katsoo "Sillä Silmällä" ja lipoo huuliaan irstaasti! Mutta Sulo tunnetaankin paremmin nimellä Kauhee Apina, kun sillä on vähän huonot käytöstavat. Sit mä oon hirmu kateellinen, kun Sulolla ramppaa jatkuvasti morsiamia, kun mulla on niitä vasta ollut kaksi ja se kuulemma ottaa ne jo eteisessä, voitteko kuvitella?! Mulla on sentään ollut kaksi hellää rakkausavioliittoa (jotka valitettavasti päättyivät minusta riippumattomista syistä eroon) ja nyt olenkin yksinhuoltajaiskä. Mä laitan tähän nyt kummiskin sellasen kuvan, missä Kauhee Apina ja mä ollaan vielä bestiksiä...


Sulon kanssa asuu mun serkkutyttö Dumbo, joka onkin sit meihin verrattuna vanha ja arvokas. Ei se oikeesti oo vielä vanha, mutta osaa käyttäytyä tosi paljon paremmin kuin me. Dumbon kanssa meillä on hyvät välit tai sellaset välit, ettei Dumbo välitä musta kakkakikkareen vertaa... Se haluais kyllä asua täällä meillä maalla ja omia kaikki mun lelut, mutta muuten se ei piittaa musta. Dumbo on musta hyvä tyyppi, se pitää meidät serkut kurissa ja kulkee omia polkujaan. Arvaatteko mistä Dumbo on saanut nimensä? Seuraavassa kuvassa on vihje...


Sitten haluan kertoa mun ainoosta tyttöystävästä, joka on pystynyt mun rinnalla ihan pennusta asti ja se on tietty Minni. Me ollaan kasvettu yhdessä Atalan lähiössä ja aluks me vaan tapeltiin hulluna. Minnin äippä oli ihan kauhuissaan tästä asiasta, eikä uskonut, että meistä vois tulla koskaan ystäviä. Mut se ei vielä silloin oikein ymmärtänyt tätä terrierin elämää, johon kuuluu myös rähinää... Sit kun me oltiin perusteellisesti selvitetty välimme, niin voitiin alkaa rakastaa toisiamme. Minni näyttelee usein kylmää ja vaikeasti tavoitettavaa, mutta sen rinnassa sykkii lämmin sydän. Se usein teeskentelee rakastavansa vaan sen äippää, mutta mä tiedän et se rakastaa myös mua. Minni on usein ollut mun luona yökylässä ja mun äippä on sen varaäippä, enkä mä oo yhtään mustis. Meillä on nyt myös yhteinen perhe, kun mun poika Mikki asuu Minnin luona ja Myytti meillä ja Minni on siis mun avovaimo. Onneks Minni halus huolehtia mun pojasta, kun Mikin oma äiti hylkäs sen ja Myytin kahdeksan viikkon ikäisinä. Lisäksi mun ja Minnin äipät eivät pystyneet vastustamaan näitä naamoja:

Tässä on sit kuva meidän uusperheestä:


On mulla muitakin tyttöystäviä... Kaikista parhain niistä on Maisuli Haisuli, joka on ollut mun hellässä käsittelyssä ihan pennusta asti. Me ollaan samasta alkukodista lähtöisin, joten meillä on jo senkin takia paljon yhteistä. Maisa on kaunis ja ihana, siinä on vaan yks vika, nimittäin se juoksee niin paljon lujempaa kuin meikäpoika. Mun miehinen itsetunto on saanut lukuisia kolauksia, kun jään joka kerta kuin mummo lumeen, kun Maissi kiihdyttää. Mä yritän karjua sille, että oottais vähän, mutta se vaan jatkaa kiitämistä mun playboymansionin ympäri. Lisäks mä oon vähän mustasukkainen, kun Maissi on ominut Myytin sen henkilökohtaiseksi "leluksi", jota se retuuttaa ja kuljettaa mukanaan. Maisa sopii tosi hyvin mun imagoon, koska me ollaan niin kauniita yhdessä:

Me osataan myös lentää:

Lisäksi mulla on siis ollut kaksi vaimoketta, Janni ja Elma. Janni oli tosi nuori, kun me tavattiin ja meillä on tästä tapaamisesta muistona kolme lasta, joista yks nyt siis asuu meillä. Multa ei kyllä missään vaiheessa kysytty, haluanko alkaa kolme vuotiaana yh-iskäks, mutta ei tota ipanaa voinut palauttaakaan (tai niin ainakin äippä on sanonut...) Ja kyllä mä nykyään rakastankin sitä sillain isällisesti, vaikka vuoden vaihteessa jo ehdin hetken tuulettaa, kun Myytti katos pariks viikkoo johonkin ja mä sain nauttia yksinolosta. Mut sit se palautettiin, ei tainnut muille kelvata... Sitten mä tapasin Elman, joka oli kokenut ja hieman ronskiotteinen nainen, mutta oli kuin sulaa vahaa meikäläisen hellässä käsittelyssä <3. Nyt meillä on yhdessä kuusi kaunista äpärää (onneks niistä ei kukaan muuttanut meille, vaikka äippä olis halunnut nekin kaikki...) Loput likaiset yksityiskohdat mun naisseikkailuista saatte joskus lukea Playboy Velhon muistelmista...

Toivottavasti viihdyitte hetken ystävieni ja hullunkurisen perheen parissa
T: Velho The Man (viisas ja kaunis ja vielä nopeakin)

1 kommentti:

  1. Elma täällä hei!

    Kyllä mä tiedän että sulla noita naisia piisaa senkin playboy, mutta kyllä meidän lapset vaan on niin kauniita että! Ja mä en yleensä miehiä kehu mutta sinun kanssasi todellakin synkkaa ;) Ja ihanaa että sinä pystyt arvostamaan tälläisiä kypsempiä naisia. Eli <3 terkkuja vaan sinne playboy mansioniin ja pusuja!

    VastaaPoista