sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Meillä on pentuja!


Ensimmäiset Wizardling´s pennut näkivät päivänvalon 18.12.! On melkein kuin olisi itse synnyttänyt, koska muutamat yöt ovat menneet valvoessa ja synnytyksessä oli draamaa ihan riittävästi. Myytti aloitti läähättämisen tiistai-iltana ja keskiviikkona iltapäivällä ponnistamisen. Ponnistusvaihe kesti yli kaksi tuntia, eikä ensimmäinen pentu lähtenyt syntymään, joten jouduimme lähtemään eläinlääkärille. Onneksi Anni oli apukätilönä ja kuskina, koska itse olin sen verran hermona, että yksin olisi ollut ihan kamala olla. Animagin eläinlääkäri Tampereella otti meidät vastaan ja totesimme ainoan vaihtoehdon olevan keisarinleikkausen, koska ensimmäinen pentu oli kuollut ja tukki toisten pentujen tien. Myytti vietiin kiireesti leikkaukseen ja annoin luvan samalla poistaa kohdun, ettei Myyttiä tarvitsisi leikata enää ja olin jo päättänyt, että tämä olisi joka tapauksessa ollut Myytin viimeinen pentue. Ensimmäinen pentu oli jostain syystä oli kuollut jo aikaisemmin, mutta onneksi muut pikkuiset pojat selvisivät!! Leikkaus sujui hyvin ja pennut olivat kovin virkeitä ja hyvävointisia. Myytti alkoi heti nukutuksesta herättyään hoitamaan ja imettämään pentujaan, joten loppu hyvin kaikki hyvin :-)

First kennel Wizardling`s puppies are in the world! They were born at 18.12. It wasn`t easy labour and Myytti was trying to push over two hours and then we had to go to the vet. First puppy has died earlier and blogged the others way out, so vet did c-section to save other puppies lives. Operation went well and there was three boys alive :-). Now they are all growing and eating well and Myytti is okay too. She is such a great mom and take very good care of his German boys :-). This is going to be a MAGIC-litter, but I have gave them "work"-names.

Tästä pentueesta tulee Taika-pentue, mutta viralliset kennelnimet ovat vielä mietintämyssyssä. Mutta työnimet Saksan pojille annoin ja ne on lainassa kehiskaverini Janen upeilta amstaffipojilta :-). Toivottavasti nimet tuovat isojen amstaffien voimaa poikien kasvuun ja kehitykseen!! Vaikeuksien kautta voittoon eli tässä poikien ensimmäiset passikuvat voimanimineen:





Pojat ovat saaneet mukavasti painoa, Victor on tällä hetkellä isoin, Voitto keskimmäinen ja Taisto pienin (mutta sinnikkäin) rääpäle :-). Kaikille pennuille on jo oma ihana koti tiedossa, kaksi pojista jäävät vielä ihan lähelle meitä asustelemaan ja yhdestä tulee Turkkulainen :-). Tulevaisuuden suunnitelmiakin on jo poikien varalle ja näitä toivottavasti tullaan näkemään niin agilityssä kuin näytelmissäkin.



 Taisto, Voitto & Victor



 Taisto aamupesulla
 
 

 
Onnellinen mamma :-)
 


Lopuksi haluan toivottaa kaikille:  RAUHAISAA JA PENNUTUOKSUISTA JOULUA!! Ja kiittää kaikkia Myyttiläisiä omistajineen ihanasta kuluneesta vuodesta, jonka aikana ollaan pidetty yhteyttä, vaihdettu kuulumisia ja tavattu suurimman osan kanssa :-). Tästä on hyvä jatkaa taas uuteen vuoteen!

CONGRATULATIONS TO DADDY LESTER!! MERRY CHRISTMAS AND HAPPY NEW YEAR TO ALL OF OUR FRIENDS!

T: Tiina, Velho ja Myytti-mamma
 

4 kommenttia:

  1. Ihanat Pojat <3 Kaikki niin kauniita :) Mun sydämeni vei heti Taisto <3 <3
    Ihanaa ja pennuntuoksuista Joulua teille Velholaan.

    VastaaPoista
  2. Suloisia poikia ja tietysti itse mamma <3 Olipa siinä mutkaa matkassa ja pientä paniikin alkua, mutta onneksi kaikki hyvin! Hyvää joulua teille kaikille :)

    VastaaPoista
  3. Onnea ihanista pentusista ja kaikkea hyvää vuodelle 2014.

    VastaaPoista
  4. Amstaffipojat ja varsinkin emäntä on hyvin otettu näiden pikkuisten "työnimistä". Niinhän se meilläkin oli, että vaikeuksien kautta Voittoon ja siitä on saanut Voitto nimensä ja jatkoa seurasi sitten Vihtori ja Taisto. Pentueeseesi jos olisi yksi tyttö tullut, niin se olisi kuulunut olla Sissi <3. Mukavia hetkiä pentusten kanssa ja rapsutuksia mammakoiralle. Terkuin: Taiston, Vihtorin ja Voiton emäntä Jane

    VastaaPoista