tiistai 13. lokakuuta 2009

Mekin oltiin erkkarissa

Viime sunnuntaina olimme Parsoneiden erikoisnäyttelyssä Hyvinkäällä. Paikalla oli 206 parsonia, joten tunnelma oli varsin tiivis ja äänekäs :-). Mukavaa oli myös tavata tuttuja läheltä ja kaukaa ja vaihtaa pikaisia kuulumisia. Tuomarina meillä toimi englantilainen Karen Rimmer.

Myytti oli hieman vauhdikkasta esiintymisestä huolimatta ja melkein pohjavillassa olevana silti nuorten luokan neljäs ja Velho sijoittui valioluokassa kolmanneksi, joten näin suuressa koiramäärässä olin sijoituksiin (melko) tyytyväinen :-). Mahtavat ensiesiintymiset erkkarissa tekivät Velhon tytär Sara ( Erimarin Carrie ), joka oli ROP-juniori ja Cedu ( Erimarin Cesar ) ollen junioriluokassa toinen!! Lisäksi hienosti käyttäytyen Mikki ( Karvahaalarin Onni Onnekas ) sai EH:n.

Tässä Velhon pönötystä ja tepastelua :-). (Kaikki kuvat on ottanut Toni Lund)


Ihanainen Sara (Erimarin Carrie)

Päivän kruunasi tietysti Velhon ihka ensimmäisen jälkeläisluokan voitto, jossa mukana olivat Myytti, Sara ja Cedu. Tuomari kehui upean uroksen upeita jäkeläisiä, joilla on erittäin kaunis pää ja ovat erittäin tasaisia ja että jalostus on vaikeaa, mutta tässä on onnistuttu :-). Vaikken itse kasvattaja olekaan, niin ylpeä "lapsenlapsistani" todellakin olen! Velho oli mukana myös Miseliinien ROP-kasvattajaryhmässä.


Velho won progeny class in PRT speciality show with his "puppys": Karvahaalarin Onnen Amuletti, Erimarin Carrie and Cesar. Velho was 3. in champion class, Myytti was 4. in youngs, Sara was BOB-junior and Cedu was 2. in junior class. Judge was Karen Rimmer and there were 206 parsons in the show, so it was a great day for all of us!

Myyttiä kyllästytti koko näyttelytouhu päivän aikana melko paljon, joten onneksi pääsi välillä velipoika Cedun kanssa painimaan :-)

Myytti Ja Cedu (Erimarin Cesar) kuin kaksi marjaa :-)

4 kommenttia:

  1. Sori vaan, mummolla muisti pätkii aina välillä :-)

    VastaaPoista
  2. No en miekää, ku se esiinty ihan loistavasti sunnuntaina. Arvostelussa luki, että liikkeet oli ahtaat takaa ja turkki olisi saanut olla karheampi. Kaikki muu olikin sitten posiitivista. Pitäis laittaa se arvostelu tonne ku kerkiää :)

    -Jenna-

    VastaaPoista
  3. Onnea Vekku ja Myytti, hieno päivä oli.. Cedu kävi välillä aika kierroksilla joten ihme että jaksoi jälkeläisluokassa vielä hetken seisoa!

    VastaaPoista