Myytti Myyrästäjä

Pitihän mun saada puheenvuoro, kun kerran Vekukin sai blogata! Mulla on paljon lempinimiä eikä mua nolota ne yhtään niinkuin Vekua toi Veku. Mä oon Mytty, Myslipatukka, Pyllerö, Ipana, mutta paras musta on toi Myytti Myyrästäjä, kun se kuvaa hyvin mun uutta lempiharrastusta. Mulla on nyt aikaa harrastaa, kun äippä päätti, että Possuvauva on aika vieroittaa ja mun on välillä saatava ihan omaa aikaa. Possuvauva meni siis vaatekaapin hyllylle pysyvään päivähoitoon ja mä saan keskittyä omiin hommiini. No mä ajattelinkin, että oon vielä vähän liian nuori äidiksi ja mun koko nuoruus menee ihan hukkaan, kun joudun koko ajan huolehtimaan Possuvauvan turvallisuudesta. Mä oon nyt keskittynyt tekeen kaikkea sellaista, mitä yleensä mun ikäset ipanat tekee. Oon leikkinyt mun kaikilla leluilla, kipittänyt ympäri kämppää, käynyt tsiigaan velipojan ja Minnin uutta kotia, kakannut äipän I-mummon matolle (joka oli ihan uus) ja aina kun meen ulos, käyn kovalla äänellä kimittämässä varmuuden vuoks naapurin Kaapolle päin. Mun iskä ja Kaapo on pahimmat viholliset ja mä oon päättänyt pitää Kaapon omalla tontillaan, ettei se tulis haastaa mun iskää taisteluun tontin herruudesta. Kaapo on aika hurja ja kuulen äipän usein manaavan, et miks just meidän ainoolla naapurilla täällä keskellä maaseutua pitää olla cairnterrieri ja vielä uros! Kaapo on kiinnostunut myös musta, mutta jostain kumman syystä se ei haluu tapella mun kanssa, vaan pysyy loitolla kun mä meidän talon nurkalla oikein kovasti kimitän.

Sitten mä oon ehtinyt leikkiin myös noitten mun karvattomien kaksjalkaisten kavereiden kanssa. Me hengaillaan jatkuvasti ulkona, tehdään lumilinnoja, taistellaan miekoilla, kiipeillään kallioilla ja ryömitään ojassa. Viikonloppuna oltiin mummilassa ja pojat rakensi meille aikakoneen isosta pahvilaatikosta ja vähänkö siitä tuli siisti! Siinä oli kaikkia vipuja ja torvia ja pieniä luukkuja ja yks iso luukku kyljessä, josta päästiin aikakoneeseen sisälle. Pitihän se munkin testata, kun sinne oli tuotu myös peitto ja tyyny, että aikakoneessa olis mukavaa matkustaa, kun eihän sitä koskaan tiedä kuinka pitkälle matkalle joutuu (eväät kyllä puuttui...) Menin sinne päikkäreille ja yllättäen joku sulki luukun, mutta ei se mua haitannut, vaan mietin kuinka siistiä olis matkustaa 1800-luvun Englantiin tapaamaan vaikka pastori Jack Russellia. Ehdin myös istumaan mummin sylissä, jota en muuten tee, mutta mummilla on poikkeuksellisen hyvä syli ja poikkeuksellisen hyvät eväät :-)

Nyt vasta pääsen siihen myyrästysasiaan, jota olen siis viime ajat harrastanut. Pääsen mä kuulemma joskus harrastamaan agilityäkin, mutta nyt keskityn vielä myyriin. Meidän talon vieressä on iso pelto, jonka ojat kuhisevat myyriä ja olenkin päättänyt alkaa harventamaan oma kätisesti (tai hampaisesti) tätä runsasta myyräkantaa, kun meidän pihapuussa asuva huuhkaja ei siihen yksin pysty (se taitaa sitä paitsi kytätä mua...). Hirviäkin meidän takapihalla tapaa usein, mutta kyllä myyrästys on huomattavasti helpompaa ja siistimpää hommaa kuin hirvestys (jota olen myös kokeillut). Mä siis hiippailen ihan hiljaa lähellä niitä myyrien mestoja ja kuuntelen lumen alta niiden ääniä ja sit oikeella hetkellä mä ISKEN! Tassut yhtä aikaa hirmuisella karateiskulla lumen läpi ja myyrä on vainaa! Tai sit mä kaivan niitä esiin ja nassuttelen niitä. Se on kyllä äipästä jostain kumman syystä etovaa (nimittäin se myyrien nassuttelu ja imeskely) ja se on aina huutamasssa mulle ja ravistelemassa niitä herkkupaloja pois mun suusta, outoa... Vielä enemmän äippä kyllä huutaa silloin, kun mä syön kakkaa, outoa sekin... Velho ei oo erityisemmin innostunut myyrästämisestä, se lähinnä tulee kaivelemaan mun suurella vaivalla tekemiäni koloja ja se on vielä niin erikoinen, että se ei koskaan halua syödä myyriä eikä kyllä kakkaakaan, outoa... Velipojan sain innostuun myyrästämisestä, kun se oli viimeks meillä kylässä ja sit me harrastettiin niinkuin perheenä sitä, kun iskäkin tuli mukaan.

Tässä kuvia meidän perheen yhteisestä harrastuksesta:




Äippä halus tähän loppuun vielä lisätä, että ihanaa kun meidän kamut on löytäneet tän blogin ja jättäneet kommenttejaan. Kiitti kaverit, mekin "vieraillaan" ahkerasti teillä :-)

Kommenteista...

Tiedoks vaan kaikille, jotka ovat eivät ole onnistuneet kommentoimaan mun juttuja, että mulla oli unohtunut asetuksista painaa yhtä nappulaa, joka sallii muidenkin kun gmail-tilin omistajien kommentoida tässä blogissa :-( . No onneks tuokin selvis, joten laittakaahan kommenttia, että tiedän tän toimivan!

Mun karvakamut

Mä päätin sit vallata tän blogin, ei vaan äippä lupas, että saan joskus kertoa kuulumisiani ihan itse ja nyt oli mun mielestä sopiva hetki. Äippä ajatteli kertoa mun ystävistä ja kuka niistä osais paremmin kertoa kuin minä itse: "The White Wizard", "Velho The Man", "Playboy of The Year"tai "The Dad", ihan nyt vaan muutamia minua kuvaavia lempinimiä mainitakseni... ( Äippä sanoo mua Vekuks, mikä on vähän noloo muiden kuullen)

Siis aloitetaan mun serkuista Sulosta ja Dumbosta. Sulo oli mun bestis aluks, kunnes me kasvettiin niinkuin erilleen toisistamme tai ei me oikeesti yhtään erillään olla, kun äippä ja sen sisko pakottaa meidät tapaamaan ainaskin pari kertaa viikossa serkkulenkillä tai ihan muuten vaan. Meillä on Sulon kans sellanen viha-rakkaussuhde, siis eihän kunnon äijät nyt voi rakastaa toisiaan (tai ainakaan tunnustaa sitä), joten yleensä me sit vaan vihataan toisiamme. Suurimman osan ajasta meillä on meneillään välirauha tai aselepo, mut sitten pitää taas vähän osoittaa sitä "rakkautta". Äippä ja sen sisko on kummatkin testannut Sulon purukaluston työntämällä sormet sen suuhun, just kun Sulo on yrittänyt haukata mua. Sulo on vähän ärsyttävä silloin, kun se on väsynyt, niin se ei jaksa mua yhtään ja muuten se jaksaa sit kyllä peuhata Myytin kanssa ja katsoa sitä"Sillä Silmällä". Sekös mua vasta ärsyttääkin, siis mun alaikäistä tytärtä katsoo "Sillä Silmällä" ja lipoo huuliaan irstaasti! Mutta Sulo tunnetaankin paremmin nimellä Kauhee Apina, kun sillä on vähän huonot käytöstavat. Sit mä oon hirmu kateellinen, kun Sulolla ramppaa jatkuvasti morsiamia, kun mulla on niitä vasta ollut kaksi ja se kuulemma ottaa ne jo eteisessä, voitteko kuvitella?! Mulla on sentään ollut kaksi hellää rakkausavioliittoa (jotka valitettavasti päättyivät minusta riippumattomista syistä eroon) ja nyt olenkin yksinhuoltajaiskä. Mä laitan tähän nyt kummiskin sellasen kuvan, missä Kauhee Apina ja mä ollaan vielä bestiksiä...


Sulon kanssa asuu mun serkkutyttö Dumbo, joka onkin sit meihin verrattuna vanha ja arvokas. Ei se oikeesti oo vielä vanha, mutta osaa käyttäytyä tosi paljon paremmin kuin me. Dumbon kanssa meillä on hyvät välit tai sellaset välit, ettei Dumbo välitä musta kakkakikkareen vertaa... Se haluais kyllä asua täällä meillä maalla ja omia kaikki mun lelut, mutta muuten se ei piittaa musta. Dumbo on musta hyvä tyyppi, se pitää meidät serkut kurissa ja kulkee omia polkujaan. Arvaatteko mistä Dumbo on saanut nimensä? Seuraavassa kuvassa on vihje...


Sitten haluan kertoa mun ainoosta tyttöystävästä, joka on pystynyt mun rinnalla ihan pennusta asti ja se on tietty Minni. Me ollaan kasvettu yhdessä Atalan lähiössä ja aluks me vaan tapeltiin hulluna. Minnin äippä oli ihan kauhuissaan tästä asiasta, eikä uskonut, että meistä vois tulla koskaan ystäviä. Mut se ei vielä silloin oikein ymmärtänyt tätä terrierin elämää, johon kuuluu myös rähinää... Sit kun me oltiin perusteellisesti selvitetty välimme, niin voitiin alkaa rakastaa toisiamme. Minni näyttelee usein kylmää ja vaikeasti tavoitettavaa, mutta sen rinnassa sykkii lämmin sydän. Se usein teeskentelee rakastavansa vaan sen äippää, mutta mä tiedän et se rakastaa myös mua. Minni on usein ollut mun luona yökylässä ja mun äippä on sen varaäippä, enkä mä oo yhtään mustis. Meillä on nyt myös yhteinen perhe, kun mun poika Mikki asuu Minnin luona ja Myytti meillä ja Minni on siis mun avovaimo. Onneks Minni halus huolehtia mun pojasta, kun Mikin oma äiti hylkäs sen ja Myytin kahdeksan viikkon ikäisinä. Lisäksi mun ja Minnin äipät eivät pystyneet vastustamaan näitä naamoja:

Tässä on sit kuva meidän uusperheestä:

On mulla muitakin tyttöystäviä... Kaikista parhain niistä on Maisuli Haisuli, joka on ollut mun hellässä käsittelyssä ihan pennusta asti. Me ollaan samasta alkukodista lähtöisin, joten meillä on jo senkin takia paljon yhteistä. Maisa on kaunis ja ihana, siinä on vaan yks vika, nimittäin se juoksee niin paljon lujempaa kuin meikäpoika. Mun miehinen itsetunto on saanut lukuisia kolauksia, kun jään joka kerta kuin mummo lumeen, kun Maissi kiihdyttää. Mä yritän karjua sille, että oottais vähän, mutta se vaan jatkaa kiitämistä mun playboymansionin ympäri. Lisäks mä oon vähän mustasukkainen, kun Maissi on ominut Myytin sen henkilökohtaiseksi "leluksi", jota se retuuttaa ja kuljettaa mukanaan. Maisa sopii tosi hyvin mun imagoon, koska me ollaan niin kauniita yhdessä:

Me osataan myös lentää:

Lisäksi mulla on siis ollut kaksi vaimoketta, Janni ja Elma. Janni oli tosi nuori, kun me tavattiin ja meillä on tästä tapaamisesta muistona kolme lasta, joista yks nyt siis asuu meillä. Multa ei kyllä missään vaiheessa kysytty, haluanko alkaa kolme vuotiaana yh-iskäks, mutta ei tota ipanaa voinut palauttaakaan (tai niin ainakin äippä on sanonut...) Ja kyllä mä nykyään rakastankin sitä sillain isällisesti, vaikka vuoden vaihteessa jo ehdin hetken tuulettaa, kun Myytti katos pariks viikkoo johonkin ja mä sain nauttia yksinolosta. Mut sit se palautettiin, ei tainnut muille kelvata... Sitten mä tapasin Elman, joka oli kokenut ja hieman ronskiotteinen nainen, mutta oli kuin sulaa vahaa meikäläisen hellässä käsittelyssä <3. Nyt meillä on yhdessä kuusi kaunista äpärää (onneks niistä ei kukaan muuttanut meille, vaikka äippä olis halunnut nekin kaikki...) Loput likaiset yksityiskohdat mun naisseikkailuista saatte joskus lukea Playboy Velhon muistelmista...

Toivottavasti viihdyitte hetken ystävieni ja hullunkurisen perheen parissa
T: Velho The Man (viisas ja kaunis ja vielä nopeakin)

Kesän lapsi mä oon...

... tai me kaikki ollaan. Tänään on paistanut niin ihanasti aurinko, että se on saanut meidän koko perheen haikailemaan kesän perään. Pojat ovat syntyneet elokuussa ja minä eräänä kauniina intiaanikesänä, joten kesän lapsia todellakin ollaan ja sitä kaiken talvea odotellaan. Välillä on pitänyt talvellakin lähteä etsimään kesän lämpöä Kanarialta ja joka kesä ollaan jonnekin paahteeseen matkustettu nauttimaan vielä kuumemmasta helteestä kuin täällä kotona. Ja voi helvetti tätä pukemista, mua sitten risoo se täällä Suomessa! Lapsillekin (+koirille) täytyy ostaa miljoona erilaista vaatetta kaikkiin mahdollisiin säihin ja tilanteisiin, jos pärjäiskin aina shortseilla ja t-paidoilla niin ei tarvis olla niin paljon säilytystilaakaan! "Riisutaan pois kaikki housut ja paidat ja lähdetään lennolle. Näytä mulle missä on sun rusketusraidat jne." Toi vois olla mun motto ja taidan ostaa Espanjasta lomaosakkeen eläkepäiviä varten...


Lisäksi meidän perhe on täynnä intohimoisia vesipetoja, Ville ja pojat sukeltaa ja snorklaa, minä ja Velho uidaan :-) Myytistä ei oikeen tiedä vielä, kun se oli viime kesänä liian snadi uimariksi. Joskus ajattelen, että pojille ja Velholle kasvaa räpylät varpaiden väliin, kun niin paljon ne kesällä ui. Velho on mökillä olessamme ensimmäisenä aamulla järvessä ja illalla viimeisenä sieltä kannetaan pois. Sen uimahulluus on sitä luokkaa, että se joutuu lähes psykoosiin järvessä ollessaan eikä sitä sieltä meinaa millään pois saada. Onneks se on sentään oppinut saunomaan poikien kanssa välillä. Saa nähdä onko toi hulluus periytyvää ja aloittaako Myytti uimamaisterin tutkinnon suorittamisen ens kesänä... Mökillä olo on Velholle muutenkin sellaista aikaa, että se varmaan asuisi siellä jos voisi. Uimisen, uimisen ja saunomisen lisäksi veneillään, syödään makkaraa ja lettuja, retkeillään ja taas vähän uidaan...






Jos Tampereellakin olis koirille uimahalli, jossa vois talvella purkaa "patoutumiaan", niin tietäisin ainakin heti yhden vakkarikävijän :-) Me muut päästään onneksi uimaan joka lauantai, kun Viljami käy Tampereen sukeltajien Norppa-ryhmässä harjoittelemassa ja sillä aikaa voi harrastaa räpyläuintia. Sitten haaveilen siitä, että meillä kaikilla olisi joku päivä sukelluskortti ja päästäisiin yhdessä pinnan alle ihailemaan vedenalaista elämää... Siskoni opetteli viime kesänä Kreetalla snorklaamaan ja hänen mielestään se oli ihanaa, varsinkin uima-altaassa, kun ei tarvinnut nähdä mitään ihmeellisiä "mömmöjä" tai muita olentoja mitä nyt meressä näkyy :-) (Voihan sitä niinkin sukeltaa...)

Että näin tänään, kesää odotellessa!

TAMPERE KV

Ja sitten me oltiin näytelmissä Tampereella... Myytti teki debyyttinsä junnuluokassa ja hienosti se menikin, ipanan saadessa ERI:n ja sijoittuen sitten luokassaan neljänneksi. Junnunarttuja oli paljon ja tuomaritädillä ERI:t tiukassa ( muutenkin tais olla pipo tiukassa, jakeli vähän kaikille kirpeitä kommentteja esim.trimmauksesta). Arvostelu oli hyvin Myyttiä kuvaava: "9 months old bitch, beautiful head, excellent neck, a little long body, deep chest, enough angulated front & rear, good tailset, shows very well". Erityisesti mua ilahdutti toi esiintymisen kehuminen, koska Myytti oli niin ihana rento reino ja liikkui ja seisoi hyvin. Taitaa olla iskältä peritynyt toi esiintymistaito, vaikka Velhoa ei kyllä vielä junnuna ollut niin kiva esittää kuin Myyttiä eilen. Myytti oli mukana myös Karvahaalareiden voittoisassa kasvattajaryhmässä siskoni Liisan kanssa, kun itse esitin Velhoa Miseliinien porukassa.



Velhon tuomarointiin en ollutkaan ihan niin tyytyväinen, vaikka tuomari sanoi koiran olevan "so elegant and beautiful", mutta olisi halunnut Velhon nostelevan etujalkojaan ylemmäksi!? Mielestäni se ei ole parsonin liikumatapa... Jumissa oli kyllä Velhon selkä, kun tänään hierojalla käytiin eli se varmasti vaikutti liikkeitten näyttävyyteen, mutta jalkojen heitteleminen on mielestäni vähän eri juttu... Arvostelu oli kuitenkin hyvä ja Velhon sijoitus oli PU4.

Esitin myös Velhon pojan Mikin, joka jäi kyllä vähän yritykseksi hyvän alun jälkeen. Yhtäkkiä poika keksi, että äippä oli hukassa ja sitten ei enää varaäipän mitkään yritykset auttaneet vaan liikkuminen meni pelkäksi vetämiseksi pois kehästä. Yritin kyllä jo etukäteen ehdotella Ursulalle, että menisi itse Mikin kanssa kehään, mutta jännitystä oli kuulemma "liikaa ilmassa" :-). No ens kerralla sitten menevät rohkeasti itse! Mikki ja Minni saivat molemmat EH:n.



Kävin myös itse tekemässä debyyttini toisen rodun kehässä eli sain esittää Tonin Merkkelin, joka on manchesterinterrieri. Se olikin mukavaa, koska Herra Merckx on kovin näyttävä ja "iso" verrattuna parsoniin ja esiintyy hienosti. Oltiin PU4. Russellikehä oli manssikehän vieressä ja sieltä muutama tuttu tappijalan omistaja oli pudottaa silmät päästään, kun bongasivat minut esittämässä mansesteria :-) Harmi kun meistä ei ollut kukaan ottamassa kuvaa... Tässä Viljami poseeraa viime kesänä Herra Merckxin kanssa.


Muuten kaikki tässä tekstissä olevat loistavat näyttelykuvat on ottanut T.Laurila.
Piti vielä lisätä, että oli todella mukava nähdä niin paljon tuttuja kerralla, vaikka kaikkien kanssa en ehtinyt kunnolla jutellakaan...

Once upon a time...

...there was a Spiderpig. Ei vaiskaan, ei meillä asu Simpsoneiden Spiderpig vaan Possuvauva. Possuvauva muutti meille , kun Myytti oli viisi kuukautta vanha ja halusi adoptoida itselleen pennun, koska ilmeisesti halusi ryhtyä jo nuorena äidiksi. Tai alunperin Possuvauva toimi Myytin tänne-käskynä, kun sitä ei saanut muuten tulemaan pihalta sisälle. Possuvauva huhuilee edelleenkin äippäänsä ovenraosta, jos mikään muu ei toimi ja äippähän tulee kuin ohjus, kun vauva kutsuu. Aluksi myös Velhoa houkutteli vähän Possuvauvan "hoitaminen", mutta Myytti huomasi hyvin nopeasti, että vauvalle käy kalpaten, jos se Velhon hampaisiin joutuu... Meillä kun ei tähän mennessä ole mikään vinku tai saatika mikään lelu kestänyt viittä minuuttia kauempaa (tästä aiheesta ehkä myöhemmin lisää...). No Possuvauvaa Myytti siis Velholta suojelee kätkemällä sen petinsä patjan uumeniin tai ylipäätänsä vaan pitämällä sitä silmällä. Siksi olenkin välillä huolehtivan äipän taakkaa helpottanut laittamalla Possuvauvan vaatekaapin hyllylle "päivähoitoon".

Muuten Possuvauvan kanssa aikaa viettäessään, Myytti pitää sitä vieressään ja hellästi silmäilee. Välillä Possuvauvaa pitää vähän kuonolla tökätä: "Sano äipälle jotakin.." ja sitten, kun se päästää pienen piippauksen niin, äippä on kovin tyytyväisen näköinen, kun Possuvauva on hengissä. Sitä voi myös välillä imettää ja nukkua sen vieressä yöllä niin, että aina kun kääntää kylkeä, vauva piippaa onnellisena :-) . Myytti tunnistaa Possuvauvan nimen, kun siltä kysyy missä Possuvauva on, se rientää sitä kiireesti hakemaan. Jopa Velho toi sen paikalle, kun sitä eilisiltana Myytiltä kyselin.

Tää on tosi rakkautta (tai sitten Myytillä on ollut valeraskaus 5kk iästä lähtien...), kuten kuvatkin kertovat:



Mä oon yrittänyt Myyttiä tässä vanhemmuudessa tukea (kun Velhosta ei siihen ole..) ja sanoa, ettei se yhtään haittaa vaikka vauva onkin vähän ruma, eikä niin kovasti äippänsä näköinen, eikä rotumääritelmän mukainen tai ettei se haittaa, että sillä on kippura häntä... No onneks rakkaus ei katso ulkonäköä, varsinkaan äidinrakkaus :-D

Nyt kyllä jännittää...

...nimittäin tämän blogin kirjoittamisen aloittaminen. Mutta pitihän munkin nyt kokeilla, kun kaikilla muillakin jo on... Mua on lähinnä jänskättänyt, että osaanko tällasen itse aloittaa, kun en satu olemaan mikään tietokonenero, mutta ei kai tää voi olla niin vaikeeta? Onneks Maican pöhlö (joka ei oikeesti oo niin pöhlö) on luvannut antaa mulle opastusta bloggauksen ihmeelliseen maailmaan tai lähinnä tän blogin ulkoasuun, joka on nyt siis vielä työnalla. Suuren osan tän blogin koirien valokuvista on ottanut samainen pöhlö eli T.Lahdensivu.

Ja sit jouduin miettimään, että kirjoitanko tätä niinkuin Velhon tai Myytin "suulla" vai ihan omana itsenäni, no lopputulos taitaa olla Minä Itte. Olen aina tykännyt kirjoittamisesta ja onkin pitkästä aikaa hauskaa kirjoittaa omista ajatuksistaan ja tapahtumista koira- ja kotirintamalla. Lisäksi mietin, että millä sanoilla tän sitten aloittais näyttävästi?

Voisin aloittaa lempparielokuvani sanoilla: "A long time ago in a galaxy far, far away..." tai ehkä "Once upon a time..." Tai sitten se vois olla jotain Taru Sormusten Herrasta, koska se on lempparikirjani täynnä Myyttejä ja Valkoisen Velhon nimenkin lähde: "Kolme sormusta haltiakuninkailla alla auringon, seitsemän kääpiöille kivisaleissaan, yhdeksän ihmisille jotka vie tuoni armoton, yksi mustalle ruhtinaalle valtaistuimellaan maassa Mordorin, joka varjojen saartama on." No katsotaan miten se alkaa, tää on vasta harjoittelua...